allora.

Kun irrottautuu siitä elämänpiiristä, jossa on kasvanut ja kokenut eniten asioita,

uudessa oleminen ja eläminen saavat läsnäolon korostumaan aivan eri tavalla.

Lisäksi kirjoittamisen merkitys astuu tomerasti esille. Kokemus kohtaa ajatuksen, oma äidinkieli saa uuden merkityksen ja jatkaa matkaansa hassusti muokkaantuen. 

Hullunkuriset iki-omat uudissanat ja sanajärjestykset tervetuloa!

Eräänä päivänä jonottaessani poliisiasemalla muiden ulkomaalaisten kanssa, tajusin kuinka tämänkin karun näkymän, missä ihmiset jonottavat tuntitolkulla lupia ja kaiken maailman virallisuuksia, kohtaaminen on tärkeää.

Vaikka löysinkin itsestäni loppua kohden ärsyyntyneen, sähköisen jonotusjärjestelmän kannattajan Kelan nöyrtynyt hiljaisuus on kyllä aivan jotain muuta…

Loppujen lopuksi aloin jo paasata kuinka ihmiset alkavat menettää inhimillisyytensä rippeet, ohittelevat ja menettävät itsekunnioituksensa. Sitä mukaa toisetkin alkavat näyttäytyä vain esteiltä tässä harmaassa viidakossa.

Ja tajusin itsessäni, että näin vain yhden osan todellisuutta tässä tilassa, italialaisella poliisiasemalla.

Suomalaisena minulla on myös niin paljon helpompaa, saan olla iloisesti liikkuvainen, sulautua enemmän tähän todellisuuteen EU-kansalaisena.  Ikioma onnenarpani, hohhoi…

Se tuntuu niin oudolta, miten minulla voi olla enemmän oikeuksia. Kaikki me ollaan luuta ja nahkaa.

Mmmm…kuinka ihanaa olisi tuoda suomen nuoria luokkaretkelle näihin oloihin. Unohtaa karkkitehtaat ja huvipuistot!!

Mietityttää…olemmeko onnekkaita pohjoisen eläjinä? Voisimmeko kallistua rikkaudestamme ja loputtomasta tyytymättömyydestämme katsomaan mitä on elämä maahanmuuttajalle? Siirtää pikku hiljaa painoa toiselle kankulle, kun istumme aarrearkun päällä? Että alkuperä voi määrittää minkälaista kohtelua saa? 

Valmistusmaani on Suomi. Eiku maapallo.

Paisuen kokemuksista

On jännittävää hahmottaa Euroopan menoa täältä Pohjois-Italiasta käsin. Ja myös tutkailla koko maailmaa!

Miten elämä piirtyy, kiertyy ja kaartelee täällä…hmm…

Viikko sitten maanantaina julkistettiin aluevaalien tulokset ja Italian poliittinen ilmapiiri valkeni minullekin hieman enemmän.

Tämän Veneton alueen ääniharava oli Pohjoisen liitto, fasistinen ja rasistinen puolue.

Että ou jee ja uu la laa! Ihan uskomatonta seurata kuinka tämäkin voi siis olla mahdollista.

Miten tähän on päästy? Ja onko tämä jollain tapaa tapahtumassa muuallakin? No niinhän se taitaa olla..

Täällä puhutaan ja kiistellään paljon enemmän asioista, joka sinänsä on hyvä.

Mutta kuinka paljon se on edistyksellistä ja kuinka paljon takapajuista?

Odotan innolla että osaan sanallistettua itseäni italiaksi! Sittenpä tiedän taas enemmän hehe!

Pääkoppa herätys!

Totta puhuen olen ollut aika nukuksissa Suomen politiikan suhteen, ja nyt olen raottanut silmiäni hieman enemmän, täällä Italiassa. Lisäksi olen hahmottanut enemmän maiden välisiä yhteyksiä.

Välillä uuden kielen kuuleminen puuroutuu päässä ja kaipaa kunnon keskustelua, olla osallinen ruokapöydän hurjassa debatissa, jossa käsien ja kasvojen yhteistyö tanssivat sanojen kanssa. Haha!

Toisaalta oppiminen tapahtuu koko ajan ja huomaamattaan ymmärtääkin enemmän ja enemmän. Haaveilin kirjakaupassa lukevani italian kielellä vaikka mitä!!

Havahduin myös siihen, että ne ihmiset jotka edustavat radikaalimpaa, vasemmistolaisempaa ja liberaalimpaa suuntaa, tekevät työtä aivan eri asenneympäristössä kuin esimerkiksi Suomessa.

Kunnioitan heitä, joilla on voimaa ja tietotaitoa. Mieleeni hiipii välillä sana ”taistelu” …asioista taistellaan täällä!

On hurjaa seurata kuinka aggressiivisuus ravistelee keskusteluita TV:ssä. Keskustelun kulttuuri johon minä olen tottunut…onko se pikemmin hiljaisuuden ja arvaamisen kulttuuri? Lauantain lottovoittoa odotellessa? Hehe!

Mietin myös voinko ulkomaalaisena olla vapaampi? Ja taas voidaanko minut hyväksyä?

Kuinka paljon politiikalla on voimaa vaikuttaa elämääni? Millaisena vallitseva poliittinen suuntaus näkee minut? Olisi niin mielenkiintoista kuulla miten tuo vallassa oleva puolue haluaa rakentaa parempaa yhteiskuntaa.

Pubblicità

Jäin koukkuun Amici-kisaan, joka on tv-ohjelma italialaisista nuorista lahjakkuuksista.

Monikuukautinen kilpailu sai päätöksensä viime viikolla. Suosikkimme loisti tulkinnallaan ja tuntui varmalta kisan voittajalta. Mutta e-hei! Ohjelma sai kummia käänteitä ja suureksi yllätykseksi voittaja olikin aivan toinen. Seuraavana päivänä paljastui että koko juttu oli etukäteen sovittu…

Häviäjä edusti kisassa uutta persoonallista henkeä, naisen oikeutta tuoda tunteensa ilmi koristelematta ja niiailematta. Hän pomppi ja sai puuskia esiintyessään, mahtavaa!

Kenties tuo oli sitten too much. Täällä kun ohjelmissa miehillä ovat puvut päällä ja pitkillä naikkosilla hieman jotain rintojen ja alapään kohdalla. Välillä kamara zoomaa heiluvaan takamukseen, ja sitä miettii että ”Mitä???”. Ja sitten taas takaisin Vatikaaniin. Mitäs paavilla on sanottavaa…

Maassa maan tavalla?

Italiassa asuminen tuo aivan uutta ulottuvuutta ajatukseen paremmasta maailmasta.

Joka maassa on omat ummehtuneet nurkkansa ja valtaapitävät ahneat. Mutta myös oma katukulttuurinsa. Rakastan ostaa vihanneksia ja hedelmiä torilta, tänään söimme sisilialaista melonia, nami! Mi piace frutta! ja tomaatit ai ai ai!

Koen että Italia ja tämä lähiympäristö opettavat minua koko ajan. Sitä haluankin elämältä.

Omat hauskat kiksinsä tuovat vieraan kulttuurin erot omaan suomalaiseen vapaan kasvatuksen ja kumman, nöyrän elämisen malleihin. Kaikkihan on vain sipaisua ja subjektiivista mitä koen, mutta omassa elämässäni suurta. Ei pitäisi koskaan vähätellä, miten kohtelemme toinen toisiamme, muttei myöskään elää kaikkea liialti punniten ja harkiten. Minä löydän itsestäni helposti nuo molemmat puolet. Mikä on kohteliasta, saa myös aivan uuden merkityksen. Vaikeneminen ei toimi täällä J

Löysin hengitykseni joogatunnilla tässä muutoksen salpaavassa huumassa,

ja kuinka se taitaa olla jonkinlainen perusta kaikelle elämälle. Kuinka paljon hyvää se saisikaan aikaan jos yhä useampi eläisi enemmän hengityksensä kanssa…

Entä suomalainen habitus? Maailmankansalaisuus? Kaikesta huolimatta haluan edistää hyvää muhevaa kasvualustaa ja sitä jotain ihanaa, yhteistä naurua…